20.1.2014

Viikko 3 treenit

117

Edellisviikolla omat treenini olivat liian yksipuolisia, pelkästään kuntosalia. Asetinkin viikon tavoitteeksi monipuolistaa liikuntaa ja hyödyntää kuntosalin ryhmäliikuntatunteja. Viikkoon sisältyi perinteistä kuntosalia, hikijumppa ja kehonhuoltotunteja. Itse tuppaa päästämään itseni joskus liian helpolla tehdessäni sykettä nostavia harjoituksia kuntosalilla. Ryhmäliikuntatunneilla ohjaaja on aina piiskaamassa eteenpäin, ja viimeisetkin voimanrippeet tulee käytettyä tehokkaasti.

 Päätin myös tutustua kehoa ja mieltä hoitaviin tunteihin, pilatekseen ja fitness fusioniin. En ole aikaisemmin kokeillut minkäänlaista jooga tai pilatesta, joten päätin mennä avoimin mielin tunneille. Pilates oli hieman hankalaa ensikertalaiselle, varsinkin hengitystekniikkaan piti kunnolla keskittyä. Sisään- ja uloshengitys eivät menneet aivan niinkuin piti, mutta mieli oli erittäin rento tunnin jälkeen. Fitness Fusionissa yhdistellään taas erilaisia liikkeitä joogasta ja pilateksesta. Minulla tuli tunnilla kunnon hiki pintaan! Fitness Fusion oli enemmän minun makuuni toiminnallisuutensa takia. Aion kuitenkin antaa vielä pilatekselle mahdollisuuden, ja on hauskaa nähdä, miten kroppa tottuu rauhallisempiin tunteihin. Venyvyys minulla on aivan surkea. Ensi viikolla pyrinkin tekemään palauttavien venytysten lisäksi myös antaa itselleni kunnolla aikaa venytellä vaikka iltaisin kotona.

Uudet urheiluvaatteet antavat myös motivaatiota rehkiä salilla. ;)

MA: Kuntosali 1 h 17 min
TI: -
KE: Pilates 55 min // Kuntosali 57 min
TO: Cardio Energy 30 min // Shape (keskivartalotreeni) 30 min
PE: Kuntosali 1 h 5 min
LA: -
SU: Fitness Fusion 1 h

Viikon tavoite: Lisätä venyttelyä!

19.1.2014

Oranssi aamiainen

030 032

Aamiaista ei turhaan sanota päivän tärkeimmäksi ateriaksi. Itselläni on ainakin hirveä nälkä aamuisin, ja syönkin aamuisin runsaan aamiaisen, jotta päivä lähtisi energisesti käyntiin. Sunnuntaina nukuin kuitenkin pitkään, ja en voinut syödä niin tuhtia aamiaista kuin yleensä, koska aamun ryhmäliikuntatunti odotti. Olen tykästynyt jugurttiin, ja sen erilaisiin variaatiohin. Tänään jugurtin kaveriksi pääsi banaania, pähkinöitä, kaurahiutaleita ja mandariineja. Kevyt mutta silti täyttävä aamiainen, jolla jaksoi hyvin aamun kuntoilut. :)

18.1.2014

Kukkapaita

056 076 074

En ostanut alennusmyynneistä muuta kuin urheiluvaatteita ja tän kukkapaidan Zarasta. Olen itse asiassa vähän pettynyt alennusmyynteihin. Ei löytynyt oikeastaan mitään edes harkitsemisen arvoista. Noh, säästyipähän rahat, eikä tullut ostettu turhia heräteostoksia.

17.1.2014

Golden Globes

Mun yksi salainen paheeni on seurata erilaisia palkintogaaloja, joita järjestetään rapakon takana. Erityisesti silmäni etsii kauniita pukuja, ja niitä saa ihailla loputtomiin. Innostus vielä kasvoi, kun katsoin muutaman tuotantokauden Stylisti Rachel Zoeta, jossa päästään seuraamaan, miten tapahtuu pukujen valinta palkintogaaloihin. Meillä suomalaisilla on vain yksi tämän tyyppinen juhla vuodessa, joten onneksi saan tyydytettyä kyyläystarpeeni tarpeeksi usein, kiitos jenkkien. ;)

Muutama päivä sitten järjestettiin Golden Globesit, jossa palkittiin viime vuonna menestyneitä elokuvia ja näyttelijöitä. Tänä vuonna oli erittäin upeita pukuja, joista omat suosikkini löytyvät alta.

777

Ihastuin näköjään tällä kertaa metallinsävyisiin pukuihin, koska Kate Beckinsalen ja Mila Kunisin puvut iskivät minuun kaikkein koviten. Kate on muutenkin aivan äärettömän kaunis nainen, vaikken hänen näyttelijän uraa olekaan kauheasti seurannut. Molemmat puvut ovat erittäin näyttävät jo itsessään, eikä koruaja tällöin tarvitse hirveästi.

888

Vasemmalla kuvassa on minulle uusi tuttavuus Sophie Bacon. Nuori nainen on mielestäni onnistunut erittäin hyvin asuvalinnassaan, jonka hän kantaa vielä upeasti. Valkoinen mekko on arka väri, koska se luo vartalolle lisää kiloja, toisin kuin musta. Oikealla puolella löytyy taas vanhempaan ikäluokkaan kuuluva Helen Miller. Hän on yllättänyt monena vuonna pukeutumalla erittäin arvokkaasti ja tyylikkäästi ottaen huomioon hänen ikänsä. Miller on todistanut vanhemmille naisille sen, ettei tarvitse pukeutua "mummomaisesti", vaikka ikää onkin jo enemmän.

999

Nuoret naiset Emma Roberts ja Amber Heard olivat myös kauniita. He olivat ottaneet varman päälle tummilla puvuilla. Amberilla on ehkä liian iso halkio minun makuun, mutta muuten olen aina tykännyt laivostonsinisestä vaatteissa.

Lunta!

014 019 040 045 Vihdoinkin saatiin tännekin lunta ja pakkasta! Alkoikin jo kyllästyttämään se ainainen harmaus ja sade. Vaikka päivällä ulkona on noin kymmenen astetta pakkasta, tuntuu se ainakin 20 asteelta, kun ei ole tottunut vielä pakkasiin. Toiveena olis päästä vielä tänä talvena hiihtämään. :)

13.1.2014

Viikon treenit

Viime viikolla flunssa alkoi vihdoinkin helpottamaan ja pääsin taas salille huhkimaan. Vielä en uskaltanut mennä kovatempoisille ryhmäliikuntatunneille, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus päästä kunnolla hikoilemaan. Viime viikon liikunnat olivat aika yksipuolisia. Tämän viikon tavoitteena olisikin löytää vaihtelua perinteisen kuntosaliharjoittelun lisäksi, vaikka kuntosaliohjelmani onkin monipuolinen. Kannattaakin asettaa itselleen pienempiä välitavoitteita, eikä koko ajan vahdata -20 kiloa kesäkuuhun mennessä. Motivaation saa paljon paremmin pysymään kasassa, ja tulokset tulevat nopeammin.

PicMonkey Collage MA: Kuntosali 55 min
TI: -
KE: Kuntosali 1 h 6 min
TO: Kuntosali 1 h 6 min
PE: Lenkkeily 1 h 15 min
LA: -
SU: Kuntosali 1 h 10 min

Viikon tavoite: Monipuolista liikunta kuntosalin ohella

8.1.2014

Aurajoen yllä

mmmm jjioj IMG_0740 IMG_0738 IMG_0737 IMG_0725 IMG_0714 IMG_0708 Muutamia kuvia tuli otettua Korppoolaismäeltä. Näistä tuli itseasiassa aika kivoja, vaikka itse sanonkin. :) Päällä on vuosia sitten saatu käsintehty villapaita, joka oli vieläkin täysin sopiva. Täydellinen vaate talvipukeutumiseen, ja ihanan lämminkin.

6.1.2014

Vinkkejä ylioppilaskirjoituksiin

Kun itse aikanaan luin ylioppilaskirjotuksiin, haalin netistä ja erilaisista lehdistä luku- ja valmistautumisvinkkejä lukulomaa varten. Päätin panostaa lukemiseen täysillä, kun kyseessä oli kuitenkin tärkeimmät kokeet koskaan. Kirjoituksia ei kannata pitää isona mörkönä, vaan periaatteessa kyseessä on vain laajemmat kokeet kuin tavalliset lukiokokeet. 

Aloita aikasin lukemaan


Vaikka kirjoitukset tuntuvat kaukaiselta ajatukselta keskikesällä tai joulukuussa, suosittelen lämpimästi aloittamaan valmistautumisen ajoissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lukemisen tarvitsisi olla täyspäiväistä koko ajan. Itse taisin aloittaa joskus joulukuun tiennoilla. Joulu-, tammi-, ja helmikuussa oli kuitenkin vielä koulua ja kokeita, joten luin aina noin 1,5-2 tuntia päivässä. Kun aloittaa aikasin ei kerkeä tulemaan viime hetken stressiä, ja saat aikaa opetella vaikeimmatkin asiat huolellisesti. Jos olisin aloittanut lukemisen vasta lukulomalla, olisin ollut aivan pulassa. Toisaalta, tavoitteeni olivat korkealla, ja jokaisen pitäisikin suhteuttaa lukeminen omiin tavoitteisiin.

Tee lukusuunnitelma


Kaikille ei sovi lukemisen aikatauluttaminen, mutta minua se auttoi pysymään rytmissä kiinni ja pysymään aikataulussa. Aluksi mulla oli vaan ns. suuntaa antava suunnitelma eli olin vain laittanut päivän kohdalle mitä ainetta pänttäsin, ja luin sitä sitten muutaman tunnin. Esimerkiksi matikasta saatoin laskea muutaman kappaaleen jaksot tai historiasta lukea huolellisesti 10 sivua huolellisesti ja tehdä muistiinpanot. Lukulomalle teinkin sitten paljon yksityiskohtaisemman suunnitelman, johon olin merkannut sivumäärät ja kappaleet, jotka luen. Lukusuunnitelmasta ei ole kuitenkaan hyötyä, jos siitä ei pidä kiinni. Kannattaakin jättää muutamia välipäiviä suunnitelmaan, jotta voit kiriä omaa lukemistasi, jos olet jäänyt jälkeen.

Harjoittele kuunteluja


Vaikka kuuntelu on iso osio kokeessa, harjoiteltiin sitä mielestäni tunneilla liian vähän. Ymmärrettävää on tietenkin, ettei kaikkea kerkee, mutta silloin täytyy ottaa vastuu harjoittelusta omiin käsiin. Itselläni oli erittäin kannustavat ruostinopettajat, jotka jaksoivat etsiä minulle vanhoja yo-kuunteluja. Koulusta kannattaakin kysyä, saisiko kuunteluvihkoja lainaan ja kuuntelut muistitikulla kotiin. Aloitin kuunteluihin harjoittelemaan joulukuun tienoilla, ja tein aina yhden kuuntelun koulupäivän jälkeen. Kun yksi kuuntelu kestää noin 45 minuuttia, ei se vienyt hirveästi aikaani päivästä. Samalla sain oman rutiinin kehitettyä kuunteluja varten, enkä ollut paniikissa, itse yo-kuunteluissa. Tätä suosittelen erittäin lämpimästi, varsinkin vaikeimmissa kielissä!

Tekstitykset pois


Jotta saisit parhaimman mahdollisimman tuloksen kuunteluista, kannattaa harjoittelu ottaa mukaan ihan arkipäivään. Tv-sarjoja katsoessasi ota tekstitykset pois. Itse katson paljon sarjoja netistä, josta ei edes löydy hirveästi suomeksi tekstitettyjä sarjoja tai elokuvia. Tällöin opin hyödyllisiä fraaseja, ja opin kuuntelemaan eri murteita, joita kuunteluistakin löytyy! Pojat ovat pärjänneet kuunteluissa hyvin tietokonepelien avulla, jossa on paljon nopeita englanninkielisiä keskusteluja, joihin täytyy reagoida nopeasti. Kuunteluissa on myös paljon ajankohtaista sanastoa ja aiheita, joten yksi hyvä päivittäinen vinkki on kuunnella Yle Areenasta uutiset eri kielillä. Ne kestävät noin 5 minuuttia, joten aikaa se ei vie. 

Seuraa uutisia


Ylioppilaskirjoitukset eivät testaa vaan kirjoista opittua tietoa, vaan varsinkin reaaliaineissa joutuu vastauksiin yhdistelemään omaa tietämystä ympäröivästä maailmasta ja yhteiskunnasta. Varsinkin yhteiskuntaopissa ei täysiä pisteitä välttämättä tule, ellei vastauksesta löydy yhteyttä ajankohtaisiin aiheisiin. Munkin yhteiskuntaopin jokeritehtävässä ei olisi pärjännyt kirjan tiedoilla, vaan käytännössä kaikki piti päätellä uutisista.

Tee vanhoja tehtäviä ja hyödynnä kertauskirjoja


Varsinkin reaaliaineissa tehtävänannot kiertävät vuodesta toiseen hieman eri sanamuodoin. Kannattaa siis käydä läpi vanhoja yo-kokeita, ja tehdä niitä tehtäviä. Voit ottaa esimerkiksi tavoitteeksi tehdä yhden kokeen viikossa. Itse opin tällä metoodilla erittäin hyvin, koska jouduin itse pohtimaan ja tuottamaan vastaukset. Jos vastaukset kirjottaa ylös ja ne tekee huolellisesti, saa niistä hyvät muistiinpanot. Kirjastosta kävin myös lainaamassa englannin ja ruotsin kertauskirjat, jotka kertasivat koko kieliopin ja tärkeimmät sanastot. Tein valehtelematta ruotsin kertauskirjasta noin 90 prosenttia tehtävistä, jotka olivat erittäin hyödyllisiä.

Kirjoita paljon


Tämä koskee erityisesti äidinkieltä ja kieliä. Yläkoulussa kirjoitukseni olivat paljon parempia kuin lukiossa. Kiitos siitä yläkoulun äidinkielenopettajalleni, joka laittoi meidät kirjoittamaan noin kerran kahdessa viikossa. Lukiossa taas kirjoittamista harjoiteltiin paljon vähemmin, mikä heijastuikin suoraan äikän yo-kirjoituksiini. Tein virheen, enkä harjoitellut yo-aineita tarpeeksi itsekseni, vaan tyydyin pelkästään opetuksen anteihin. Toisaalta haluisin ruotsista hyvän arvosanan, ja harjoittelinkin ruotsin kirjoittamista paljon. Tämä palkittiinkin yo-kirjoituksissa, joissa kirjoitin parhaimmat aineeni koskaan. Harjoittelu tekee siis mestarin.

Käytä eri oppimismetodeja

Pelkkä lukeminen ei välttämättä riitä, vaan luettua tietoa tulisi prossessoida itse, jotta oppiminen olisi mahdoillisimman tehokasta. Historiaa lukiessani tein suuren aikajanan, johon kirjoitin kaikki tärkeät vuosiluvut ja tapahtumat sekä suurimmat aikakaudet. Tällöin pystyin hahmottamaan koko lukualueeni helposti. Kirjoitin myös joka kappaleesta omat muistiinpanot, mikä oli minulle sopivin oppimistekniikka. Kielistä kannattaa kirjoittaa listalle erilaisia idiomeja ja opetella niitä ainetta varten.

Säilytä päivärytmi

Vaikka lukulomaa kutsutaan lomaksi, ei se sitä kuitenkaan ole. Pyri siis säilyttämään normaali päivärytmisi, ja tee hommia kokonaisen koulupäivän ajan. Tämäkin aika kannattaa käyttää tehokkaasti, joten älä näprää puhelinta tai tietokonetta samaan aikaan. Tietokonetta voi kuitenkin hyödyntää opiskelussa erilaisten nettitehtävien avulla.


Tsemppiä jokaiselle lukuihin! :)





4.1.2014

Manuela

Aurajoen rannalta löytyi mukava pikku kahvila, Cafe Manuela. Tällä kertaa join vain kaakaota, mutta katselin tietenkin, mitä suolaisia heiltä löytyi. Ei ollut periniteisiä sämpylöitä vaan herkullisen näköisiä crepsejä, ja kanavoileipiä hieman aurajuustolla höystettynä. Kelpaa mulle. ;) Kesällä on varmasti mukavampi istuskella ulkona, ja katsella ohikulkevia ihmisiä ja Aurajokea. Tällaiset pienemmät kahvilat ovat paljon sympaattisempia kuin ketjukahvilat. En ole esimerkiksi koskaan ymmärtänyt Starbucksin hienoutta. Toisaalta en edes ymmärrä kahvin päälle mitään, joten mitäs mä olen tässä sanomaan. :) gfg IMG_0806 IMG_0813
IMG_0815 IMG_0826 IMG_0827 IMG_0830

2.1.2014

Uudenvuodenlupaukset

Perinteisesti uutena vuotena on aika tehä lupauksia ensi vuotta ajatellen. En tiedä, olenko koskaan näihin lupauksiin uskonut aikaisemmin, mutta olen pohtinut muutaman viikon ajan, mitä haluan vuoden 2014 tuovan minulle.

7 Oman fyysisen kunnon parantaminen. Jokaisella, varsinkin naisella, alkaa perinteinen kuntokuuri heti tammikuussa. Itsekin kliseisesti sorrun tähän, mutta tarkoituksena ei ole vain muutaman kuukauden urheilupyrähdystä, vaan löytää uudestaan aktiivinen liikunta ja parempi fyysinen kunto. Itse asiassa tasan vuosi sitten alkoi viiden kuukauden luku-urakka, jonka aikana liikunta jäi erittäin vähäiseksi. Vaikka keväällä aloitankin uudestaan luku-urakan, en halua jättää liikuntaa pois elämästäni. Vaikka pääasiallinen tavoitteeni on fyysisen kunnon parantaminen, haluan muokata kroppaani enemmän mieleisemmäksi, kohtuuden rajoissa tietenkin.

Opiskelupaikan saaminen. Tykkään opiskelusta, ja on tuntunut oudolta, kun ei ollut säännöllistä koulurytmiä lukion jälkeen. Täytyy silti sanoa, että on tuntunut hyvältä, kun on saanu ladata akkuja tulevaa koitosta varten. Yläkoulun ja lukion aikana panosti opiskeluihin, ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen olin henkisesti aika kyllästynyt lukemiseen. Tarvitsin yksinkertaisesti taukoa. Nyt olen kuitenkin motivoitunut opiskelemaan, ja haluan päästä yliopiston opiskelemaan.

Sosiaalisesti avoimempi. Olen erittäin ujo, ja minun on vaikea tutusta ihmisiin. Tavoitteena on siis olla sosiaalisesti aktiivisempi ja avoimempi. Olen pohjimmiltani kotihiiri, ja siitä pitäisi päästä eroon.

Ostan vain laatua. Tämä koskee varsinkin vaatteita. Ei enää tekokuituja vaan laadukkaita materiaaleja, vaikka maksaisikin sitten hieman enemmän.

9 Olen spontaanimpi. En mieti tai suunnittele liikaa, vaan meneen fiiliksen mukaan.

Omat lupaukset saattavat olla hieman pinnallisia, mutta en tarvitse ihmeitä saavuttaakseni mielenrauhaa. Tietysti haluan, että minä ja läheiseni pysyvät terveinä, mutta elämää ei voi ennustaa. Itse siihen voi omalla aktiivisuudellaan kuitenkin vaikuttaa. En halua katua kiikkustuolissa ja kysyä, miksen mennyt sinne tai tehnyt sitä. Ihminen on itse oman elämänsä herra, ja toivon pitäväni tästä periaatteesta kiinni tulevaisuudessakin.